lauantai 3. tammikuuta 2015

The truth

"Joo ihan hyvin mulla menee"
"Ei mulla oo koti-ikävää ollu ja aika menee hurjan nopeesti"
"Hyvin mulla menee"
"Kaikki on hyvin"

Vaihtovuoden piti olla mun elämän paras vuosi. Se mistä mä oon haaveillut ja unelmoinut aina ja mikä mulla on nyt etuoikeus toteuttaa. Ei se tietenkään helppoa tulis olemaan mut silti upeeta ja ihanaa suurimman osan ajasta. Kyllä se sitä on ollutkin mutta siinä on vaan ihan älyttömän pieni osa koko totuudesta.

Exchangeyear is the best and the worst year of your life.

En mä vois ikinä katuu sitä että lähdin. Ihan vaan sen takia että kaikki asiat mitä tässä on jo nyt 5 kuukauden aikana tultu koettua on kasvattanut niin paljon että tunnen itteni eri ihmiseksi nykyään. Oon nähnyt asioita mitä en uskonut että tuun ikinä kokemaan. Oon käyny läpi tuntemuksia mitä en ees tiennyt että on mahollista tuntea. Oon itkenyt enemmän ja kovemmin ku koskaan aiemmin sen takia että kaipaan mulle tärkeetä ihmistä niin paljon että se koskee fyysisesti. Oon ollut vihainen itelleni kun se sama ihminen on kertonut miten vaikeeta Suomessakin on elää sen ikävän kanssa ja tajunnut että ei tää oo pelkästään rankka vuosi vain mulle vaan myös mun läheisille. Oon tuntenut itteni avuttomammaksi kun koskaan aiemmin kun oon nähnyt miten mun oma perheenjäsenen täällä kärsii ja käy läpi asioita mitä en toivoisi että kukaan joutuisi käymään ikinä läpi ja en oo voinut auttaa mitenkään. Oon ollut sairas huolesta kun ei oo ollut varmaa selviääkö mun perheenjäsen vakavasta sairaudesta elossa tai monta kuukautta lääkärit antaa elinaikaa. Epätietoisuutta, turhautumista, surua, vihaa, ikävää, pettymyksiä. Negatiivisiä tunteita löytyy ihan riittämiin. Mutta toisaalta, niittenkään kokeminen ei tarkoita että mun vuosi ois epäonnistunut tai huono. Ne kuuluu asiaan. Ihan niinkuin hyvätkin tunteet.

Suomessa mä elin aina ihan kuin jossaan pumpulissa. Mulle tai mun perheelle ei ollut ikinä tapahtunut mitään järkyttävän pahaa ja yleisesti ottaen mun elämä oli helppoa ja huoletonta. En ollut ikinä elänyt samassa talossa syöpäpotilaan kanssa. Tai samassa huoneessa kliinisesti masentuneen kanssa. Mun ympärillä oli ihmisiä jotka olin tuntenut koko mun elämän ja joille mun ei tarvinut enää todistaa itsestäni yhtään mitään. Sain olla oma itseni aina, tilanteesta riippumatta. Se, mikä arvostus mulla on nyt suomikotia, suomi-ihmisiä ja kaikkea suomeen liittyvää kohtaan on huikea.

En silti lähtis kotiin vaikka voisinkin. Vaikka mulla on ollut hetkiä jollon oon vaa halunnut että tää vuos olis jo ohi ja päiviä jollon oon vaan avannut mun puhelimesta sovelluksen ja kattonut monta päivää tässä on vielä jälellä ennenkuin PÄÄSEN kotiin niin en mä silti lähtis. Mulla on kuitenkin täällä samaan aikaan niin paljon hyviä ja ihania asioita mun elämässä. Mulla on täällä uskomattomat hostvanhemmat joita en haluis ikinä jättää. Mulla on hostsisko joka tulee aina olemaan mun sisko vaikka parin päivän päästä se ei enää mun kanssa huonetta jaakkaan. Mulla on kavereita, joihin olen itse tutustunut ja jotka oikeasti välittää siitä miten mulla menee ja tykkää olla mun kanssa. Mun elämä suomessa voi oottaa mua vielä sen 5 kuukautta. Vaikka menetän paljon, saan enemmän. Oon nykyään itsenäinen, selviän kaikesta yksin jos on pakko. Oon sosiaalinen, en enää pelkää mennä juttelemaan tuntemattomille. Oon enemmän oma itseni kuin koskaan aiemmin, koska oon täällä ollessani miettinyt millanen oikeasti oon kuin koskaan aiemmin.

Mulla on ollut myös ihan uskomattoman hyviä hetkiä tän vuoden aikana. Se, että oon elänyt henkisesti ja fyysisesti sairaiden ihmisten kanssa ei tarkota sitä että mulla ei olisi ollut hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä. Oon nauranut niin paljon, tanssinut, laulanut, itkenyt, tehnyt tyhmiä asioita ja tehnyt idiootin itsestäni muiden edessä. Oon puhunut asioista joita en aiemmin ole ikinä sanonut kellekkään. Oon tuntenut että oon kotona ja en halua koskaan lähteä. Oon toivonut että jotkut hetket tai päivät kestäisi ikuisesti. Pienet asiat täällä on tehnyt mut onnellisemmaksi kuin isot asiat koskaan suomessa. Oon ollut ensimmäistä kertaa ylpeä itestäni ja siitä millanen ihminen musta on tullut. Jo pelkästään noiden asioiden takia tää vuosi on mun elämän paras jo nyt. Ja puheiden mukaan toinen puolisko on aina parempi kuin ensimmäinen.

Vaihtovuosi ei missään nimessä sovi kaikille. Silti, haluisin että jokanen saisi mahdollisuuden kokea edes jotain tällästä. Yksin. Lähteä vaikka yksin reissaamaan. Lähteä aupairiksi toiselle puolelle maapalloa yksin. Muuttaa toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan töihin tai opiskelemaan, ihan yksin. Se on ainakin musta maailman paras tunne kun tietää että pystyy pärjäämään yksin ja saavuttamaan asioita itse.

Pelkäsin kun kävin kirjottamaan tätä että muhun olisi vaikea samaistua tai mua olis vaikeeta ymmärtää, koska tiedän että tunnetusti vaihtareilla on taipumusta olla ylimielisiä ainakin joissain mielessä meidän kokemuksien takia. En halua siis millään tavalla laittaa itseäni 'kenenkään yläpuolelle' tän kirjotuksen kanssa tai vaikuttaa kiittämättömältä tai ylimieliseltä. Vaihtovuosi kieltämättä tekee itsekkääksi kun kyseessä on kuitenkin se 'oma kokemus' ja 'oma vaihtovuosi' mutta silti on siinä vuodessa kyse paljon enemmästäkin. Muista ihmisistä niinkuin hostperheestä ja läheisistä Suomessa.

En malta oottaa niitä hyviä (ja huonoja) asioita mitä nää jäljellä olevat 5kuukautta tuo tullessaan. Kliseisesti sanottuna: Matkailu avartaa. Heh.

torstai 20. marraskuuta 2014

MITÄ ONNI ON

Maailman laiskin bloggaaja täällä hei.. Kohta kolme kuukautta kulunut ilman yhtään postausta(hehheh) ja en voi syyttää siitä ketään muuta kuin itteäni. Kirjottaminen tänne piti olla miulle se tapa kertoa kaikille miten mulla täälä menee ja mitä kaikkea koen. Jostain syystä en vain ikinä saanut tekstiä alotettua. Mulle tapahtuu paljon juttuja kokoajan ja samaan aikaan kaikki on jo arkista joten on vaikeeta keksiä mistä kirjottaa. Lupaan nyt kuitenkin parantaa tapani ja yrittää vähän avata mun tuntemuksia ja kokemuksia tännekin.

Kohta 4kk takana(en tajua mihin aika kuluu) ja musta tuntuu että kaikki on jo nyt muuttunut. Oon muuttunut ihmisenä, enkä osaa sanoa onko se muutos positiivinen ja negatiivinen. Ainakin oon kasvanut henkisesti. Oon ollut enemmän yksin kun koskaan aiemmin ja oppinut selviytymään yksin ja olemaan ylpeä itsestäni ja siitä mitä saavutan ja mitä oon saavuttanut. Oon ollut maailman onnellisin ja nauranut enemmän kuin koskaan aiemmin. Oon solminut ihmissuhteita mitkä kestää koko loppuelämän ja ajatus näiden ihmisten luota lähtemisestä kuuden lyhyen kuukauden jälkeen särkee mun sydämen jo nyt. Oon vihannut typeriä jenkkejä jotka ei ymmärrä mistään mitään ja joiden yleissivistyksen taso meinaa saada mut repimään kaikki hiukset yksitellen päästä, mutta silti samaan aikaan rakastunut tähän maahan josta on tullut mulle toinen koti. Ja ennen kaikkea oon rakastunut siihen millaisia ihmisiä ne joskus niin typerät jenkit on. Avoimia, sosiaalisia ja kilttejä. Kaikkia autetaan ja suomalaista juroutta tai omissa asioissa pitäytymistä ei näy missään. Kynnys kehua muita on huikean pieni, piristäviä kommentteja satelee kaikille kaikilta jatkuvasti. Oon myös  opiskellut ja tehnyt läksyjä enemmän kuin koskaan aiemmin ja samaan aikaan katsonut Batman-elokuvia kuukauden ajan Practical Law -kurssilla. Oon itkenyt ja nauranut, ollut onnellinen ja surullinen, potenut järkyttävän kovaa koti-ikävää ja tuntenut miten en halua ikinä lähteä täältä. Ja kaikkea samaan aikaan.

Ennen kaikkea mä oon onnellinen. Oon onnellinen että uskalsin ottaa riskin ja lähteä. Oon onnellinen siitä miten oon oppinut arvostamaan kaikkea Suomessa ja miten voin olla ylpeä sanoessani mistä oon kotoisin. Oon onnellinen kun mulle sanotaan että mun englanti kehittyy ja musta ei enää tunnista että oon toisesta maasta. Oon onnellinen kun saan viettää aikaa mun jenkkiperheen kanssa, joka on mulle niin paljon enemmän kuin pelkkä hostperhe, osa mun oikeata perhettä ja ihmisiä kenestä en ikinä haluaisi luopua. Oon onnellinen että mulla on vielä yli 6 kuukautta jäljellä mutta silti oon samaan aikaan onnellinen että meen Suomeen silloin ja nään mulle rakkaat ihmiset taas. Oon vaan ihan käsittämättömän ja älyttömän onnellinen.

Huomenna mulla on koulun Ringdance minkä perusidea on että koulun juniorclass saa omat luokkasormuksensa, mutta koko tapahtuma on enemmänkin juniorclassin oma tilaisuus juhlia ja laittautua, vuokrata limusiini, ottaa valokuvia, syödä hienossa ravintolassa ja pitää hauskaa. Yritän pitää kameraa mukana koko huomisen ja oikeasti postata jotain tänne koko tapahtumasta.

-Vilma

lauantai 30. elokuuta 2014

FIRST 3 WEEKS

Aika kuluu täällä ihan hassusti. Mulla ei siis ihan vielä ole alkanut koulu, ja välillä tuntuu, että yksi päivä kestää ikuisuuden, varsinkin jos ei ole mitään ihmeempää tekemistä. Mutta silti kokonaisuudessaan aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. Siitä on melkein neljä viikkoa kun olen lähtenyt kotoa ja kolme viikkoa on jo kulunut Virginiassa. Vähän myös nolottaa tunnustaa, että oon ottanut ihan luvattoman vähän kuvia täällä, ja ne vähäisetkin puhelimen kameralla... Mulla ei vaan ikinä satu olemaan kameraa mukana silloin kun sitä kaikkein eniten tarvisin.

Vielä hassumpaa on se, että mun ajatukset on alkaneet jo tässä vaiheessa kääntyä englannin puolelle. Unet nään silti (vielä) suomeksi, mutta jos puhun englantia, ajattelen jo kaiken muunkin englanniksi. Eli käytännössä kaikki päivät, kun puhun mun aivot myös ajattelevat koko ajan englanniksi. Mutta, kun taas kirjoitan esimerkiksi tänne tai puhun jollekin Suomessa, ajattelen suurimmaksi osaksi suomeksi. En tiedä kovin montaa hämmentävämpää tunnetta kuin ajatusten kielen vaihtuminen pään sisällä useita kertoja päivässä.. Helpottavaa on se, että englannin puhuminen on kokoajan helpompaa ja helpompaa, ja pystyn jo olemaan oma itseni ainakin jotenkin englantia puhuessa. Kaikki tämä on ainakin miun omasta mielestäni tapahtunut yllättävän nopeasti, enkä voi olla siitä kuin kiitollinen. Joskus tietysti tulee sellasia hetkiä etten ymmärrä sanaakaan siitä mitä joku mulle sanoo, koska Virginian murre on noh, hyvin mielenkiintoinen..

When I don't understand a thing somebody's saying to me 


How I feel about myself when somebody understands completely what I'm trying to say
 
Joka tapauksessa ollaan kuitenkin tehty jo nyt paljon erilaisia juttuja, kuten käyty rekisteröitymässä koululla, shoppailemassa outletmallissa ja mun ja siskon ekassa baseballpelissä. Oon hommannut itelleni jenkkipuhelimen, jotta voin soittaa ja tekstata ihmisille täällä. Ostettiin siskon kanssa halvimmat maholliset puhelimet tietynlaisella prepaidliittymällä ja itse puhelimet maksoivat 9$ (noin 6,80€) kappale, joten se ei ollut suuri sijoitus haha.. Valtaisa sijoitus ei ollut myöskään salikortti valtavalle kuntosalille, joka sijaitsee 10 minuutin ajomatkan päässä kodistamme. Sali on isoin kuntosali, mitä olen koskaan nähnyt, ja kortti maksaa kuukaudessa 10$ (noin 7,5€).

Our first 'ballgame, go Pilots!! | Williamsburg Outletmall was so awesome 

9$ puhelin | Our dog is the cutest thing ever


   Ollaan kokeiltu kaikenlaista jenkkipikaruokaa Chick-A-Filetin kanasandwicheistä(=hampurilaisista) Pierce's:in BBQ-sandwicheihin(=hampurilaisiin). Oon erittäin kiitollinen siitä, että mom ja dad tekevät lähes aina dinnerin itse kotona, joten tulee useimmiten syötyä terveellisesti. Mutta pakko myöntää, että silti sorrun liian usein (*lue joka päivä) syömään jenkkiherkkuja kuten Ben&Jerry's jätskiä, joka muuten maksaa täällä noin kolmasosan siitä mitä Suomessa tai Nutellaa vaalean leivän kanssa.. Eikä asiaa auta yhtään, että dad on ihan uskomattoman hyvä leipuri ja on jo tähän mennessä tehnyt meille "iltapalaksi" aivan älyttömän herkullisia chocolatechip -cookieseja ja parasta omenapiirakkaa mitä oon ikinä maistanut. En todellakaan valita, mutta epäilen, että palaan Suomeen noin 50 kiloa lihavampana...


   Koulu mulla siis alkaa tiistaina, ja voin myöntää, että jännittää hyvin paljon, koska Menchville Highschool on aivan valtava verrattuna lukiooni Suomessa... Tiedän ihan varmasti, että ainakin ekalla viikolla tuun eksymään joka päivä.. Koulu itsessään koostuu viidestä eri rakennuksesta jotka ovat lähes kaikki kaksikerroksisia, ja rakennukset ovat yhteydessä toisiinsa käytävien avulla. Samalla kun käytiin rekisteröitymässä kouluun ja valitsemassa kurssit mitä tullaan opiskelemaan saatiin lähes koko koulun kattava esittelykierros itse koulun rehtorilta. Meidät myös esiteltiin varmaan jokaiselle koulun opettajalle, vararehtorille, opinto-ohjaajalle ja siivojalle, joka koulussa sattui silloin paikalla olemaan. Kaikki olivat älyttömän ystävällisiä ja vilpittömän kiinnostuneita kaikesta meihin liittyen. Tiedän jo nyt että tuo jenkkien poikkeukseton ystävällisyys tulee olemaan asia, jota tulen kaipaamaan täältä, kun kotiin ensi kesänä palaan..

Ekan semesterin lukujärjestys, vähän eri näkönen ku mihin oon Suomessa tottunut..

   Mulla on ekassa semesterissä eli ekan puolen vuoden aikana seitsemän eri kurssia, ja tokassa semesterissä kaikki samat yhtä vaihtoa lukuunottamatta. Nyt syksyllä mulla on Trig&Elem Functions(matikkaa), Spanish 1, 11th Honour English, AP Psychology, P.E. Dance 2, Practical Law ja US & VA History. Honour ja AP -kurssit on tarkotettu "edistynemmille" opiskelijoille ja ovat collegeen valmistavia, joten musta tuntuu että saatan joutua vaihtamaan helpompiin ryhmiin, jos oon siellä tunneilla ihan pihalla haha.. Onneksi meillä oli nyt perjantaina orientaatio uusille oppilaille ja high schoolin aloittaville freshmaneille, joissa nähtiin missä luokissa meillä tulee olemaan tunteja ja tavattiin opettajat! Toi helpotti varmasti jonkun verran mun ens viikkoa koska tiedän nyt edes suunnilleen että missä päin koulua mulla pitäisi olla tunteja...

 Mulla kävi myös niin, että kun edellisessä postauksessa totesin, että kavereiden saamisessa tulee varmasti menemään aikaa, niin heti seuraavana päivänä tietenkin, kun oltiin rekisteröitymässä koululla saatiin siskon kanssa jo ensimmäinen ihan paikallinen kaveri, Joshua, joka on senior meidän koulussa. Joshua tuli juttelemaan meille kun oltiin tutustumassa kouluun ja ehkä 5 minuutin juttelun jälkeen hostmomin avustuksella oltiinkin jo sovittu että mennään sen viikon sunnuntaina miä, sisko ja Joshua yhdessä Williamsburgissa olevaan vesipuistoon, jossa Joshua oli töissä :) Meillä oli vesipuistossa ihan älyttömän hauskaa, ja oltiin siskon kanssa niin kiitollisia, että satuttiin törmäämään juuri Joshuaan koululla. Nyt on ainakin joku, kenet jo tuntee valmiiksi koulusta!

Watercountry USA was so much fun !!


Niinkuin tästä kilometripostauksesta voi varmasti päätellä, mulla menee paremmin kuin hyvin täällä. Oon ollut niin onnekas kun oon saanut näin hyvän hostperheen, joka jo kolmen viikon jälkeen tuntuu ihan oikealta perheeltä miulle. Tunnen jo nyt kuuluvani tänne, ja tiedän ihan täysin varmasti, että tein ihan oikean päätöksen, kun päätin lähteä toiselle puolelle maailmaa vuodeksi ja kokeilla millaista on aloittaa ihan alusta ja ihan yksin. 

maanantai 18. elokuuta 2014

BE HAPPY WITH WHAT YOU HAVE WHILE WORKING FOR WHAT YOU WANT

Oon ollut nyt noin kaksi viikkoa pois Suomesta. Tän kahden viikon aikana oon kokenut jo paljon, niin hyviä kuin huonojakin juttuja. Älkää ymmärtäkö väärin, en oo millään tavalla tyytymätön siihen, että oon täällä, ja en voisi olla tyytyväisempi host-perheestä jossa asun. Musta tuntuu, että oon erittäin onnekas, kun oon päässyt tälläiseen perheeseen, johon tunnen jo nyt kuuluvani, ja jossa nämä vaihtariasiat ovat tuttuja jo ennestään. Ootan jo hyvin innoissani sitä, että koulu alkaisi ja pääsisin tutustumaan uusiin ihmisiin. Oon kokenut täällä Virginiassa jo ihan mielettömiä juttuja ja voin oikeesti sanoa olevani onnellinen täällä.

Mutta.

Mulle itselleni on pieneksi(tai vähemmän pieneksi) ongelmaksi muodostuneet ihmiset, jotka ovat Suomessa. Alan ymmärtää miksi Exploriuksen valmennuksissa on painotettu sitä, että liika yhteydenpito ihmisiin Suomessa ei tee hyvää. En voi itse sanoa, että hirveästi ottaisin yhteyttä mun kavereihin Suomessa, mutta tottakai vastaan, jos joku tulee juttelemaan, enkä halua muuttaa sitä mihinkään. Mulla ei ole koti-ikävää, mutta musta tuntuu siltä että, mun vuodelta ja kokemuksilta odotetaan paljon. Koen suorituspaineita siitä, että entä jos mun vuosi ei ulkopuolisen silmiin näytäkkään hyvältä tai kaiken sen rahan tai muiden negatiivisten asioiden arvoiselta. Ja en haluaisi tuottaa kellekkään pettymystä. Näin kirjoitettuna koko asia voi kuullostaa aivan järjettömältä, mutta siltä musta tuntuu.

Miusta tuntuu, että multa kysellään jatkuvasti mitä olen tekemässä tai olen tehnyt, ja jos totean, että tulen tänään viettämään todennäköisesti päivän kotona hostsiskon kanssa esimerkiksi elokuvia katsellen, vastaukseksi saan ihmettelyä ja kummastelua että miksi en tee mitään ihmeellisempää. VAIKKA oon ollut hostperheessä vasta vähän yli viikon, se ei tarkoita, että mun elämän pitäisi kokoajan olla yhtä ikimuistoisten tapahtumien ilotulitusta. Tuun elämään täällä ihan tavallista arkea, ja varsinkin nyt ennenkuin koulu alkaa, niin joudun/saan viettää hyvin paljon aikaa kotona ihan vain sen takia, että hostvanhempani ovat aivan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, joten heillä ei ole aikaa kuskata meitä aina joka paikkaan, vaikka moneen paikkaan he meitä jo nyt vievätkin. Ja ei, täällä ei ole mahdollista kävellä/pyöräillä/mennä bussilla yhtään minnekkään. Kukaan ei liiku niin minnekkään. Missään ei ole jalkakäytäviä/pyöräteitä ja isommilla autoteillä kävelystä tai pyöräilystä saa sakot. Aivan jokapaikkaan mennään autolla, vaikka matkaa olisikin vain muutama sata metri. Asia vain on niin, eikä sille voi mitään. Sitä voi olla hankala Suomesta käsin ymmärtää, miten erilainen kulttuuri täällä on monien asioiden suhteen. Ja en voi vielä sanoa itsekään ymmärtäväni kaikkea. Monet asiat tehdään täällä eri tavalla ja monet suomalaisista tavoista aiheuttavat täällä lähinnä oudoksuntaa ja pitkiä katseita. It's just the way it is.

Myös utelut mahdollisista uusista kavereista luovat minulle paineita. Koska koulu ei ole alkanut, en vielä monien omanikäisteni kanssa ole päässyt tekemisiin. En vain voi sille mitään. Olen huomannut, että kun minulta asiasta kysytään, ahdistun ja käyn miettimään olenko jotenkin epäonnistunut tai epäsosiaalinen, kun en vielä parissa viikossa paikallisiin nuoriin ole tutustunut. Saman reaktion aiheuttavat myös muiden suomalaisten vaihtarien elämän seuraaminen. Suurimmalla osalla niistä ketkä mun kanssa olivat samaan aikaan nycissä on alkanut jo koulu tai alkaa ainakin hyvin pian. Sen tai omanikäisten jenkkihostsisaruksien takia, heillä on jo kavereita, mikä vahvistaa sitä tunnetta, että olen jollain tasolla epäonnistunut. Tiedän, että mun vaihtovuoden vertailu toisten omiin on tyhmää, ja sosiaalinen media näyttää heidän vuodestaan vain parhaimmat puolet, mutta silti miun on vaikea olla tekemättä sitä. Tiedän myös, että tuun ne mun kaverit sieltä koulusta saamaan, vaikka siinä tulee tietysti aikaa menemäänkin. Olen vain kärsimätön sillä haluan täyttää ennenkaikkea omat ja tavallaan muidenkin odotukset tästä vuodesta.

En halua luoda tällä kirjotuksella sellasta kuvaa, että multa ei saisi tulla kysymään, miten mulla menee tai mitä oon tehnyt. Haluan tällä kirjotuksella antaa kuvan siitä, mitä mun päässä just nyt liikkuu ja saada ehkä jonkun ymmärtämään, että tuun elämään tavallista arkea täällä, vaikka tässä nyt vielä pientä alkuhuumaa on päällä. En halua arvostella tai tuomita ketään, haluan vain kertoa miten mulla menee. Tää vuos ei tuu olemaan mitään ruusuillatanssimista ja miusta on tärkeetä näyttää myös sekin puoli täällä blogissa, jotta ihmiset ymmärtävät että vaihtoonlähteminen ei ole sama asia kuin vuoden loma. Moni ei omassa vaihtariblogissaan halua kertoa huonoista asioista ja ymmärrän sen täysin. Näistä asioista on Exploriuksen valmennuksissa puhuttu jo paljon, mutta ulkopuolinen ei niitä välttämättä ymmärrä. Esimerkiksi mun on vielä hieman hankalaa ilmaista itseäni täysin englanniksi, joten mun on hankala selittää mun tuntemuksia hostperheelle juuri niinkuin haluaisin asiat sanoa. Tiedän, että asia tulee muuttumaan hyvin pian, koska suomea en ole käyttänyt oikein missään nyt yli viikkoon ja tunnen jo nyt miten englannin puhuminen on koko ajan helpompaa ja helpompaa. Miun pitää vain olla kärsivällinen, ja muistaa että oon lähtenyt kotoa vasta kaksi viikkoa sitten ja menee aikaa ennenkuin täysin sopeudun tänne. Aluksi kaikki on vain hankalampaa.

torstai 14. elokuuta 2014

SOFT LANDING CAMP NYC




Soft Landing Camp on jo takanapäin, mutta halusin lisätä muutamia kuvia erityisesti ekalta kokonaiselta päivältä jolloin meillä oli koko päivän ohjattu tour bussin ja oppaan kanssa Manhattanilla. Koko New Yorkissa vietetty aika oli ihan uskomatonta, ja voin sanoa rakastuneeni kaupunkiin ja sen tunnelmaan ja ihmispaljouteen täysin. Olimme siis viisi päivää Campilla ja hotellimme oli aivan Newarkin lentokentän vieressä New Jerseyssä, noin tunnin matkan päässä Manhattanista. Miä ainakin oisin toivonut, että hotelli olisi ollut ihan Manhattanilla, mutta kyllä se tavallaan oli kätevämpi noin.

Ensimmäinen päivä oli vain matkustuspäivä, eikä noin 14 tunnin matkustamisen jälkeen kukaan mitään muuta olisi oikeastaan pystynyt tekemäänkään :D Meitä matkusti kaikkiaan 7 suomalaista yhdessä, ja kun päästiin hotellille ei energiaa meinannut riittää edes aulassa syömiseen ja jokaisena iltana olleisiin orientaatioihin. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä oli vuorossa siis noin 8 tunnin kiertoajelu/-kävely NYCin kuuluisimmilla alueilla. Musta ainakin tuntui että näimme ihan kaiken mahollisen mitä on leffoissa ja TV-sarjoissa voinut nähdä. Carrie Bradshawin kotitalosta ja Gossip Girlin Chuckin Empire hotellista kunnon nähtävyyksiin kuten WTC-memorial alueeseen ja Brooklyn Bridgeen. 


Gotta love NYC
Central Park

5th Avenue


Times Square was awesome

Little Italy

Orange is the new blackin jaksoa kuvattiin samaan aikaan Chinatownissa kun oltiin NYCissä



Suomitytöt Manhattanin skylinella


WTC-tornien muistomerkki ja alue



Tokana kokonaisena päivänä meillä oli noin 8 tuntia vapaa-aikaa ja suurin osa(kaikki) meistä vaihtareista suuntasivat shoppailemaan. Miä ja kaksi muuta suomalaista tyttöä shoppailtiin koko päivä ja suurin osa siitä SoHossa, minne kuljettiin taksilla, joka osoittautui yllättävän hyväksi ja halvaksi vaihtoehdoksi(jokaiselta noin 3$ suunta). Kaupoista tarttui mukaan kaikenlaista ja bussiin palattaessa totesimme, että olimme keränneet ylivoimaisesti suurimman shoppailusaaliin koko porukasta.. Nyt näin jälkiviisaana on hyvä todeta että täällä Virginiassa kaikki on paljon halvempaa kuin NYCissä, jossa kaikki hinnat ovat turistihintoja...

Meidän kolmen shoppailusaalis | Väsyneinä mutta onnellisina menossa bussille | Neljän suomalaistytön ostokset hups... 

Vika kokonainen päivä vietettiin New Jerseyssä Six Flags -huvipuistossa. Valtavan pitkistä jonoista ja kuumuudesta huolimatta päivä oli mahtava ja niiden laitteiden jälkeen Suomen huvipuistot eivät kyllä tunnu missään. Erityisesti erilaiset vuoristoradat olivat ehdottomasti puolen tunnin jonotuksen arvoisia ja esimerkiksi Lintsin puuvuoristorata ei ole mitään verrattuna tuon Six Flagsin omaan. Mulla ei sinä päivänä puhelin kulkenut mukana sillä laitteisiin ei saanut viedä puhelimia tai laukkuja joten ainoa kuva mulla on siltä päivältä päivän lounaasta xD
So unhealthy but soooo good
Six Flagsin jälkeen palattiin väsyneinä hotellille nukkumaan ja seuraavana päivänä oli vuorossa hostperheisiin lentäminen. Miä lensin omasta mielestäni ihan naurettavan lyhyen matkan(noin 250 mailia) kahdella eri lennolla. Ensin Newarkista Philadelphiaan(30 minuutin lento), sen jälkeen odottelin kentällä 4 tuntia ja sitten lensin yhdessä hostsiskoni kanssa(joka tuli kaksi tuntia myöhemmällä lennolla Newarkista Philadelphiaan) Newport Newsiin(tunnin lento). Onneksi Newport Newsin kenttä oli aivan 5 minuutin matkan päässä mun uudesta kodista joten pääsimme siskon kanssa nopeasti uuteen kotiin, jossa ollaan nyt jo kohta kuusi päivää onnellisina asusteltu. 

maanantai 11. elokuuta 2014

FAREWELL PARTY

Mun läksiäiset pidettiin siis pari viikkoa sitten ja mulle ne järjestivät mun mahtavat kaverit. En ite osallistunut järjestelyihin millään tavalla ja oon vieläkin ihan älyttömän kiitollinen siitä miten paljon niiden eteen oli nähty vaivaa. Mulla on siis varmasti maailman parhaat kaverit. Vietittiin se ilta noin 25 hengen porukassa ja mulla ainakin oli ihan älyttömän hauska ilta, vaikka tuntuikin vähän haikeelta hyvästellä osa niistä mulle rakkaista ihmisistä jo silloin kymmeneksi kuukaudeksi.

-Vilma


My girl


Mulle oli myös tehty ihan tosi upee jenkkilippukakku jeii
bestfriendd 

Ykköstytöt♥♥










lauantai 9. elokuuta 2014

HERE I AM

Pahoittelut muutaman viikon hiljaiselosta, mutta kyllä oon siis jo jenkeissä ja tänään lensin Virginiaan ja eka päivä hostperheessä alkaa olla jo takana. Tähän kolmeen viikkoon on mahtunut älyttömän paljon asioita laidasta laitaan, läksiäisistä ja hyvästelyistä Soft Landing Campiin NYCissä. Palaan näihin kaikkiin juttuihin lähiaikoina myöhemmin kunhan saan kaiken täällä uudessa kodissa järjestykseen ja elämän taas sujumaan normaalisti. Rakastan tätä paikkaa ja kaupunkia jo nyt ja en voisi olla innostuneempi siitä mikä mua odottaa. Kirjoitan parin päivän sisällä pidemmän postauksen kaikesta tapahtuneesta, nyt on pakko saada lepoa rankan matkustuspäivän jälkeen.



// So basically I arrived to Virginia today and I'm sooo excited and overwhelmed about all the things I've already seen here. And I love Newport News. I have been superbusy for like last three weeks so now when things settle down I'll post about my farewellparties and Soft Landing Camp in NYC and all that kind of stuff. But now I'm just gonna need some sleep and rest before doing anything else//

-Vilma